Säännöt

Sissiradistikillan hyväksytyt ja voimassaolevat säännöt.

1 § Nimi, kotipaikka ja toiminta-alue

Yhdistyksen nimi on Sissiradistikilta ja sen kotipaikka on Jyväskylä. Yhdistyksen toiminta-alueena on koko Suomen valtakunnan alue.

Yhdistyksestä käytetään näissä säännöissä nimitystä kilta.

Kilta voi killan kokouksen niin päättäessä liittyä yhteisöjäsenenä valtakunnallisiin maanpuolustusjärjestöihin tai muihin tarkoituksenmukaisiksi katsottuihin järjestöihin.

2 § Tarkoitus ja toimintamuodot

Killan tarkoituksena on toimia Suomen Puolustusvoimissa ja Rajavartiolaitoksessa sissiradistin tehtävissä tai sissiradistien kouluttajana palvelevien ja palvelleiden edustajana ja keskinäisenä yhdyssiteenä

  • vaalimalla yleisesti maanpuolustushenkeä ja maanpuolustusharrastusta,
  • kehittämällä ja ylläpitämällä jäsentensä koulutushaarataitoja,
  • vaalimalla jäsenistönsä sähkötystaitoa sekä
  • keräämällä ja elävöittämällä sissiradistien toimintaan, koulutukseen ja historiaan liittyvää tietoutta ja esineistöä.

Killan toimintamuotoina ovat:

  • koulutus- ja harjoitustapahtumien järjestäminen ja valtakunnallinen koordinointi yhteistyössä Suomen Puolustusvoimien, Rajavartiolaitoksen, Maanpuolustuskoulutusyhdistyksen sekä toisten maanpuolustusjärjestöjen kanssa,
  • liikunta-, virkistys- ja juhlatilaisuuksien järjestäminen,
  • killan toimintaan liittyvien tiedotteiden ja muiden julkaisujen julkaiseminen,
  • historiallisen ja perinneaineiston kerääminen, tutkiminen ja julkisuuteen saattaminen,
  • sotilasradioamatööritoiminnan harjoittaminen sekä
  • jäsentensä sekä sissiradistin tehtävissä varusmiehinä, naisten vapaaehtoisessa asepalveluksessa, reserviläisinä tai henkilökuntaan kuuluvina palvelevien ja palvelleiden viihtyvyyden ja yhteenkuuluvuuden edistäminen.

Toimintansa tukemiseksi kilta voi vastaanottaa lahjoituksia ja testamentteja sekä järjestää asianomaisella luvalla arpajaisia ja rahankeräyksiä sekä harjoittaa sopivaksi katsomaansa varainhankintatoimintaa. Kilta voi omistaa kiinteää ja irtainta omaisuutta.

Kilta ei osallistu puoluepoliittiseen toimintaan.

3 § Killan jäsenyys

Killan varsinaiseksi jäseneksi voi päästä Suomen Puolustusvoimissa tai Rajavartiolaitoksessa varusmiespalvelusta tai naisten vapaaehtoista asepalvelusta suorittaessaan sissiradistin koulutuksen saanut taikka Suomen Puolustusvoimissa tai Rajavartiolaitoksessa palkattuna sissiradistien kouluttajana palvellut, killan tarkoituksen ja säännöt hyväksyvä hyvämaineinen henkilö, jonka killan hallitus jäseneksi hyväksyy.

Perustellusta hakemuksesta hallitus voi hyväksyä varsinaiseksi jäseneksi myös muun hyvämaineisen henkilön, joka hyväksyy killan tarkoituksen ja säännöt sekä on aktiivisesti osallistunut reservin sissiradistien vapaaehtoiseen koulutus- ja harjoitustoimintaan tai muuten riittävän merkittävästi edistänyt killan tarkoituksen toteutumista.

Kannattavaksi jäseneksi hallitus voi hyväksyä henkilön tai oikeuskelpoisen yhteisön, joka haluaa tukea killan tarkoitusta ja toimintaa.

Kunniajäseneksi voi killan kokous killan hallituksen esityksestä kutsua killan toimintaa tai sen tarkoituksen toteutumista ansiokkaasti edistäneen henkilön. Kunniajäsenistä päättää killan kokous yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Kunniajäsenellä ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta. 

Kunniapuheenjohtajaksi voi killan kokous killan hallituksen esityksestä kutsua erityisesti arvossa pitämänsä henkilön. Tällainen kunniapuheenjohtaja voi killalla olla vain yksi kerrallaan. Kunniapuheenjohtajasta päättää yhdistyksen kokous yksinkertaisella äänten enemmistöllä. Kunniapuheenjohtajalla ei ole jäsenmaksuvelvollisuutta.

4 § Jäsenluettelo

Hallituksen on pidettävä jäsenistä luetteloa, jossa on kunkin jäsenen täydellinen nimi, kotipaikka ja muut tarpeelliset yhteystiedot. Jäsenluetteloon on myös merkittävä suoritetut liittymis- ja jäsenmaksut. Hallitus voi kirjata jäsenluetteloon myös muita tarkoituksenmukaisia tietoja. Hallitus huolehtii, että jäsenluettelon pitämisessä noudatetaan henkilötietolakia.

Jäsenen tulee jäsenyyttä hakiessaan sekä luetteloon merkittyjen tietojensa muuttuessa ilmoittaa jäsenluetteloon kirjattavat tiedot.

5 § Liittymis- ja jäsenmaksu

Varsinaisilta jäseniltä ja kannattavilta jäseniltä perittävän liittymismaksun ja vuotuisen jäsenmaksun suuruudesta erikseen kullekin jäsenryhmälle päättää killan syyskokous.

Varusmiespalveluksen tai naisten vapaaehtoisen asepalveluksen aikana jäseneksi liittyvä on vapautettu jäsenmaksusta ensimmäisenä jäsenyysvuotenaan.

6 § Killan erityiset osastot

Killan jäsenet voivat muodostaa alueellisesti tai paikallisesti rekisteröimättömiä paikallisosastoja, jotka voivat edustaa kiltaa valtakunnallisten maanpuolustusjärjestöjen alueellisessa yhteistoiminnassa.

Paikallisosastot tai niiden toimihenkilöt eivät ilman erikseen annettua valtuutusta voi tehdä kiltaa sitovia taloudellisia tai muitakaan sopimuksia.

7 § Killasta eroaminen

Jäsenellä on oikeus erota killasta ilmoittamalla siitä kirjallisesti hallitukselle tai sen puheenjohtajalle taikka ilmoittamalla erosta killan kokouksessa merkittäväksi pöytäkirjaan. Jäsen katsotaan eronneeksi yhdistyksestä hänen jättäessään jäsenmaksunsa suorittamatta kahden peräkkäisen tilikauden ajalta, jälkimmäisen tilikauden päätyttyä.

Jäsenyyden päättyessä kesken toiminta- tai tilikauden, jäsenmaksua tai sen osaa ei palauteta.

8 § Killasta erottaminen

Hallitus voi erottaa jäsenen killasta, jos jäsen on jättänyt erääntyneen jäsenmaksunsa maksamatta tai on muuten jättänyt täyttämättä ne velvoitukset, joihin hän on kiltaan liittymällä sitoutunut taikka on menettelyllään killassa tai sen ulkopuolella vahingoittanut kiltaa tai toiminut killan tarkoitusperiä vastaan.

Hallituksen killasta erottamaksi tulleella on oikeus saada pyynnöstä erottamisasiansa käsiteltäväksi seuraavassa killan kokouksessa ilmoittamalla siitä hallitukselle 14 vuorokauden kuluessa siitä, kun jäsen on saanut tiedon erottamisestaan.

Jäsenyyden päättyessä kesken toiminta- tai tilikauden, jäsenmaksua tai sen osaa ei palauteta.

9 § Hallitus

Killan asioita hoitaa hallitus, johon kuuluu syyskokouksessa valitut puheenjohtaja ja kahdesta kymmeneen (2-10) muuta jäsentä. Hallituksen puheenjohtajaa kutsutaan killan puheenjohtajaksi.

Hallituksen toimikausi on kalenterivuosi.

10 § Hallituksen toiminta

Hallitus valitsee keskuudestaan varapuheenjohtajan sekä keskuudestaan tai ulkopuoleltaan sihteerin, rahastonhoitajan sekä muut tarpeellisiksi katsomansa toimihenkilöt. Hallituksen varapuheenjohtajaa kutsutaan killan varapuheenjohtajaksi. Hallituksen ulkopuolelta kutsutulla sihteerillä ja rahastonhoitajalla ei ole äänioikeutta hallituksen kokouksissa.

Hallitus kokoontuu killan puheenjohtajan tai hänen estyneenä ollessaan killan varapuheenjohtajan kutsusta, kun he katsovat siihen olevan aihetta. Hallituksen kokouksen voi vaatia kutsuttavaksi koolle myös kolme hallituksen jäsentä yhdessä, kun he katsovat siihen olevan aihetta.

Hallitus voi kokoontua myös tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla.

Hallitus on päätösvaltainen, kun vähintään puolet siihen kuuluvista on läsnä. Kokouksen puheenjohtajana toimii killan puheenjohtaja. Jos killan puheenjohtaja on estynyt, kokouksen puheenjohtajana toimii killan varapuheenjohtaja. Jos sekä killan puheenjohtaja että killan varapuheenjohtaja ovat estyneet, läsnä olevat hallituksen jäsenet valitsevat keskuudestaan kokoukselle puheenjohtajan.

Asiat hallituksen kokouksissa ratkaistaan yksinkertaisella ääntenenemmistöllä. Äänten mennessä tasan ratkaisee asian puheenjohtajan ääni. Hallitus voi päättää killan omaisuuden myymisestä, vaihtamisesta ja kiinnittämisestä.

Hallituksen kokouksesta tulee tehdä pöytäkirja, johon kirjataan tehdyt päätökset ja päätökseen johtaneet äänestykset sekä päätöksiin jätetyt eriävät mielipiteet. Pöytäkirjasta tulee käydä ilmi, ketkä hallituksen jäsenet ovat olleet läsnä kutakin asiaa päätettäessä.

11 § Killan nimen kirjoittaminen

Killan nimen kirjoittavat puheenjohtaja tai varapuheenjohtaja jompikumpi yhdessä sihteerin tai rahastonhoitajan kanssa.

12 § Tili- ja toimintakausi

Killan tili- ja toimintakausi on kalenterivuosi.

13 § Killan kokoukset

Kilta pitää vuosittain kaksi varsinaista kokousta.

Killan kevätkokous pidetään tammi-kesäkuussa ja syyskokous heinä-joulukuussa hallituksen määräämänä päivänä.

Ylimääräinen kokous pidetään, kun killan kokous niin päättää tai kun hallitus katsoo siihen olevan aihetta tai kun vähintään kymmenesosa (1/10) killan äänioikeutetuista jäsenistä sitä hallitukselta erityisesti ilmoitettua asiaa varten kirjallisesti vaatii. Kokous on pidettävä kolmenkymmenen vuorokauden kuluessa siitä, kun vaatimus sen pitämisestä on esitetty jollekin hallituksen jäsenelle.

Killan kokouksissa on jokaisella varsinaisella jäsenellä, kunniapuheenjohtajalla ja kunniajäsenellä äänioikeus. Kannattavalla jäsenellä on kokouksessa läsnäolo- ja puheoikeus. Varsinainen jäsen, jolla on maksamatta liittymismaksu tai edellisen vuoden tai aikaisempi jäsenmaksu, jonka hän on velvollinen maksamaan, ei saa käyttää äänioikeuttaan killan kokouksessa.

Killan kokoukseen voidaan osallistua hallituksen tai killan kokouksen niin päättäessä myös postitse taikka tietoliikenneyhteyden tai muun teknisen apuvälineen avulla kokouksen aikana tai ennen kokousta. Mikäli tällainen mahdollisuus on tarjolla, asiasta on mainittava kokouskutsussa.

Mikäli killan jäsen haluaa saada jonkin asian killan kevät- tai syyskokouksen käsiteltäväksi, on hänen hyvissä ajoin ilmoitettava siitä kirjallisesti hallitukselle.

14 § Killan kokousten koollekutsuminen

Hallituksen on kutsuttava killan kokoukset koolle vähintään neljätoista vuorokautta ennen kokousta jäsenille postitetuilla kirjeillä tai sähköpostiviesteillä jäsenen antamaan sähköpostiosoitteeseen.

15 § Varsinaiset kokoukset

Killan kevätkokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  • kokouksen avaus
  • valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  • todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  • hyväksytään kokouksen työjärjestys
  • esitetään tilinpäätös, vuosikertomus ja toiminnantarkastajien lausunto; sekä
  • päätetään tilinpäätöksen vahvistamisesta ja vastuuvapauden myöntämisestä hallitukselle ja muille vastuuvelvollisille.

Killan syyskokouksessa käsitellään seuraavat asiat:

  • kokouksen avaus
  • valitaan kokouksen puheenjohtaja, sihteeri, kaksi pöytäkirjantarkastajaa ja tarvittaessa kaksi ääntenlaskijaa
  • todetaan kokouksen laillisuus ja päätösvaltaisuus
  • hyväksytään kokouksen työjärjestys
  • päätetään seuraavan tilikauden toimintasuunnitelmasta, tulo- ja menoarviosta sekä liittymis- ja jäsenmaksujen suuruudesta;
  • valitaan killan puheenjohtaja ja hallituksen jäsenet seuraavalle toimikaudelle; sekä
  • valitaan yksi tai kaksi toiminnantarkastajaa ja varatoiminnantarkastajaa taikka yksi tai kaksi tilintarkastajaa ja varatilintarkastajaa seuraavalle toimikaudelle.

Sekä kevät- että syyskokouksessa voidaan käsitellä muita asioita ottaen huomioon yhdistyslain 24 § määräykset. 

16 § Sääntöjen muuttaminen tai killan purkaminen

Päätös sääntöjen muuttamisesta on tehtävä killan kokouksessa vähintään kolmen neljäsosan (3/4) määräenemmistöllä. Kokouskutsussa on mainittava, että kokouksessa käsitellään sääntöjen muuttamista.

Killan tarkoituksen tai tämän pykälän muuttamista koskeva päätös on kuitenkin tehtävä kahdessa peräkkäisessä kokouksessa, joiden välissä on ainakin kaksikymmentäyksi (21) päivää, siten, että ensimmäisessä kokouksessa päätetään kolmen neljäsosan (3/4) määräenemmistöllä ehdottaa muutosta seuraavalle kokoukselle ja toinen kokous päättää kolmen neljäsosan (3/4) määräenemmistöllä hyväksyä edellisen kokouksen ehdotuksen muutoksitta. Kokouskutsuissa on mainittava, että kokouksissa käsitellään killan tarkoituksen muuttamista.

Killan purkamisesta päätetään kuten killan tarkoituksen muuttamisesta. Kokouskutsuissa on mainittava, että kokouksissa käsitellään killan purkamista.

Killan purkautuessa tai tullessa lakkautetuksi käytetään killan varat killan tarkoituksen edistämiseen killan viimeisen kokouksen määräämällä tavalla.